Näin itseni peilistä, kuulin ja tunsin kun nilkka naksahti, se sattui ja säikähdin. Rupesin heti itkemään ja jäin maahan makaamaan. Mua pelotti et mun nilkalle kävi jotain tosi vakavaa, jonka parantumisessa kestäis tosi kauan. Mua pelotti, että en pääsisis kisaamaan. Kisaaminen on mulle tietenkin tärkeetä, vaikka olisinkin päässyt viime ja sitä edellisellä kaudella kisaamaan, mutta varsinkin nyt kun en ole päässyt kisaamaan pitkään aikaan, niin se on mulle sanoinkuvaamattoman tärkeetä.
Pystyin kävelemään tuettuna vessaan ja laiton nilkan heti kylmän veden alle. Mun nilkka oli ihan turvonnu. Mä itkin, mua sattui ja mua pelotti. Kaikki muut lähti koululle paitsi mä, mun luokkalainen ja liikunnanopettaja. Pidin nilkkaa veden alla niin kauan et mulle sanottiin, että mä voin ottaa sen pois. Se laitto mun jalkaan kylmäpussin ja sano, että se vie mut terveysasemalle ja röntgeniin. Mun kumpikaan vanhempi ei vastannu, mutta isovanhemmat sit onneks vastas. Kerroin niille mitä oli tapahtunut ja pyysin niitä tulemaan Tapiolan terveysasemalle.
Klikkasin yhdellä jalalla liikkunnanopettajan tukemana, mun yhen luokkalaisen kanssa, jonka nilkalle oli myös sattunut jotain, hissille ja sieltä liikunnanopettajan autolle. Se vei mut terveysasemalle.
Terveysasemalla liikunnanopettaja haki mulle vuorolapun ja menin päivystykseen istumaan ja odottamaan mun vuoroa. Siinä kesti kauan ja mun isovanhemmat ja mun äiti, joka soitti mulle takas, kerkes mun toisen pikkuvelin kanssa sinne ennen mun vuoroa.
Kun oli mun vuoro, menin mun äidin ja pikkuvelin kanssa sinne huoneeseen. Mä kerroin mitä oli tapahtunu ja mulle annettiin särkylääkettä. Lääkäri tuli kattomaan mun nilkan ja laittoi röntgenlähetteen. Sain kepit ja niillä sitten menin aseman toiselle käytävälle odottamaan röntgenvuoroa.
Hetken päästä oli mun vuoro. En ollu koskaan aiemmin ollu röntgenissä ja mua jännitti millasta siel on. Se ei onneks sattunu muuten, paitsi vähän se, ku mun piti pitää nilkkaa tietyssä asennossa.
Sit taas odotin jonkin aikaa ja menin takasi sinne mis olin eka käyny. Lääkäri näytti röntgenkuvan ja kertoi, että mun nilkassa on pieni irtonainen luunpala, eli sirumurtuma, joka on yleinen nilkkamurtuma. Mut koska mä oon urheileva nuori, niin se paranee itsestään, eikä sille tarvitse tehdä mitään kummempaa. Nilkkatukea mun täytyy pitää kuus viikkoa ja mulla on kepit ja kipulääkkeitä. Mulla ei oo liikuntakieltoa, mutta johonkin aikaan en paljon pysty urheilemaan.
Ei oo reilua, että mun nilkka meni, mut sille ei voi enää mitään. En edes välttämättä tehny siinä hypyssä mitään väärää, mut mä oon vaan tottunu tekemään sen erilaisella alustalla. Mua harmittaa, mut onneks mitään pahempaa ei käynyt! Vaikka en pysty ens viikolla rinkileirillä treenaamaan, niin tietenkin mä meen sinne, oli jalka paketissa tai ei ja kepit ei estä mua lähtemästä sunnuntaina Tallinnaan. En varmaan pääse ainakaan ensimmäisiin kisoihin kisaamaan, mutta onneksi syksyllä on monet kisat! Nyt vaan yritän olla rasittamatta mun nilkkaa ja syön paljon kalkkia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti